PERRIN-TEKNIIKKA
Kroonisen väsymysoireyhtymän ja long covidin hoito
Kävin helmikuussa 2023 jatkokoulutuksen Perrin-tekniikasta. Se on brittiläisen osteopaatin ja tutkija Raymond Perrinin kehittämä hoitotekniikka kroonista väsymysoireyhtymää, fibromyalgiaa ja long covidia sairastavien ihmisten hoitamiseen. Perrin on omalla klinikallaan klinikallaan hoitanut cfs/me-potilaita jo kolmenkymmenen vuoden ajan ja nyt myös pitkittyneistä koronaoireista kärsiviä potilaita.
Hoito on manuaalista käsittelyä, jolla vaikutetaan kehon nestekiertoon. Huomiota kiinnitetään erityisesti pään ja rangan alueen lymfakierron parantamiseen. Perrinin mukaan em. sairauksien taustalla on kehon toksinen tila, koska puhdistusjärjestelmät eivät pääse toiminaan kunnolla. Tämä puolestaan saa sympaattisen hermoston reagoimaan.
Hoito eroaa hieman perinteisestä osteopaattisesta hoidosta, sillä siinä on tietty protokolla, jonka mukaan hoito tehdään. Osteopaatti voi kuitenkin jonkin verran muokata hoitoa kyseisen asiakkaan tarpeisiin. Hoitosarjat ovat myös tavallista tiheämpiä ja pidempiä. Hoitosarja aloitetaan aina haastattelulla ja alkutilanteen tarkalla kartoituksella.
Jos olet kiinnostunut Perrin-tekniikasta niin ole yhteydessä! Pidempiin hoitosarjoihin hinnoittelu katsotaan erikseen.